|
SHERYL CROW - The Globe Sessions (1998)
My favourite mistake / There goes the neighbourhood / Riverwide / It don't hurt / Maybe that's something / Am I getting through / Anything but down / The difficult kind/ Mississippi / Members only / Crush and burn / Resuscitation
Sheryl Crow:n musiikillinen ura on ollut kiintoisa. Michael Jacksonin ja Don Henleyn taustojen laulajasta pelottavaan "yli kolmekymppisenä julkisuuteen" -maailmaan, jossa 30+ merkitsee liian usein kaupallisessa mielessä eläkeikää - ainakin, jollei siihen mennessä ole jo uskottava ja menestynyt artisti. Niin vain oli, että Sheryl Crow antoi piupaut alan ennakkoluuloille ja pääsi soolouralle kevyellä, folkahtavalla popillaan. Se vain ei hänelle riittänyt; tämä nainen halusi tehdä rokkia - ja niin hänen kolmas sooloalbuminsa onkin, monen kauhuksi, monen iloksi, varsin täysverinen rock-albumi.
Luin taannoin levyarvostelun, jossa tätä kritisoitiinkin juuri siitä ,että ensilevyn raikkaus on poissa ja ”tilalla hevimetallia”. En ole samaa mieltä. Ensiksikään, ”Globe Sessions” ei ole kovin rankkaa rokkia, paitsi ehkä folkkarin näkökulmasta. Tyyli on aika lailla Eaglesmaista. Toisekseen, en pysty kritisoimaan artistia siitä, jos tämä haluaa ja pystyy muuttamaan tyylilajiaan. Ehkä joku ei pidä ”It don’t hurt”:n hurjasta kitarasoolosta, mutta eipä se ole soolon vika. Makuja vain on monia!
Niinpä, folk-väen vihojenkin uhalla, pidän tätä Sherylin tähän saakka parhaana ja kypsimpänä työnä. Se on monia asioita ja tunnelmia, joskus surullisen kaunis, toisinaan kova ja raakakin. Ei kovin iloinen tosin missään vaiheessa. Sanoituksissa on itua ja vaihtelevuutta löytyy tarpeeksi. Hassu tunne mikä tästä minulle tulee, on se, että jo kauan sitten kuopattu 70-luvun sähköinen, rento kantrirock on herännyt taas henkiin. Eikä se kuulosta lainkaan huonolta, päinvastoin.
Soundit ovat vähän raakoja, mutta luultavasti tarkoituksella.
Tuottaja: Sheryl Crow
 
Arvostelun kirjoitti thietavu
|
|
