|
POCO - Pickin' Up The Pieces (1969)
Foreword, What a day, Nobody’s fool, Calico lady, First love, Make me a smile, Short changed, Pickin’ up the pieces, Grand junction, Oh yeah, Just in case it happens – yes indeed, Tomorrow, Consequently so long, Do you feel it too
Tämä on harvinaislaatuinen levy, jota on vaikea edes arvioida tavallisilla suureilla… Joku voisi sanoa, että tämä oli yksi kantrirokin syntyhetkistä, toinen taas kertoa miten hyvä fiilis tätä kuunnellessa tulee, satoi tai paistoi!
Se kaikki on totta. Pocon, kantrirokin ehkä arvostetuimman, vaikkei menestyneimmän legendan ensilevy on kuin auringonpaistetta. Jopa surullisen haikeat biisit kuten suloinen ”First love” hymyilevät kyynelten läpi.
Ehkä näin 30 vuoden jälkeen merkittävin oivallus tätä kuunnellessa on se, että Poco todella pitkälle keksi uuden musiikinlajin. Kantrirokin pioneereiksi kutsutut Flying Burrito Brothersit sun muut olivat tosiasiassa kantribändejä, jotka ottivat sähkökitarat perinteiseen kantrisoundiin. Poco teki jotain aivan muuta... Tässä musiikissa on jotain kantrimaista, fiilis, soittimet, ehkä muutakin – mutta mitään punaniskakantria se ei todellakaan ole. Rokiksikin se on jotenkin akustissävyistä, iloista ja kevyttä, eikä se ole folkia nähnytkään. Se on Pocoa. Kantrirokkia.
Soundit ovat 60-lukua (lue: selkeät ja stereokuvaltaan hassut) ja tuolloin hyvin nuoret Pocolaiset, vaikka soittavatkin hyvin, osoittavat enemmän innostusta kuin tiukkaa rock-potkua, johon siihenkin bändi sittemmin mainiosti pystyi. Meininki on vallan mainio ja Rusty Youngin hieno instrumentaali ”Grand Junction” saa kyytiä kuin riivattu.
Aivan valloittava levy, joka toimii 30 vuotta vanhanakin kuin olisi tunteeton vuosille. Ja niinhän hyvä musiikki onkin!
Tuottaja: Jim Messina
 
Arvostelun kirjoitti thietavu
|
|
