|
PAUL COTTON - Firebird (2000)
Woman with a broken heart / There’s a river / Firebird / Not out of mind / Bad weather / Across a painted sky / Do what you do / Carnival / All the way to you / Ride the country / Let the wind blow
Väkevää. Todelliset muusikot eivät näytä koskaan lopettavan – he vain pitävät lepotaukoja. Jos joku kuvitteli amerikkalaisen rokin yhden todellisen mestaribändin, Eaglesiakin pilkkanaan pitäneen Pocon olleen kuollut ja kuopattu, tämä luulo on osoittautunut liioitelluksi. Paitsi että itse bändi keikkailee ahkerasti ja puuhaa huhujen mukaan uutta levyä, sen pitkäaikainen laulaja/leadkitaristi Paul Cotton meni ja tekaisi vuoden 2000 alun kunniaksi toisen sooloalbuminsa.
Väkevän sellaisen. Cotton on Poco-tekeleillään osoittanut lauluntekijän taitonsa, kykynsä luoda tarttuvan melodisia, silti vahvoja ja särmikkäitä biisejä. Miehen edellinen soolotyö vuosikymmenen takaa oli jo sinällään aikamoinen mestarityö: ”Changing Horses” oli rento, hyväntuulinen, hyvin maanläheinen levy, jolla blues, rock ja country sulautuivat nautittavaksi kokonaisuudeksi. Uutukainen jatkaa samalla peruskonseptilla, mutta vaihtelevammin: Cotton uskaltaa heittää sekaan jopa vähän latinovaikutteita.
Mukana on nytkin pari vanhaa Poco klassikkoa uusina versioina. Tällä kertaa käsittelyssä olivat ”Bad weather” ja ”Ride the country”, molemmat akustisina ja kieltämättä melkoisen hyvinä versioina. Levyllä vallitsee hyvä, vahva fiilis – siinä mielessä ajaton, ettei mielessä käy lainkaan kysymys siitä onko tämä modernia vaiko vanhaa musiikkia. Se nyt ei sinällään ole ihme; Poco kun on tullut tunnetuksi bändinä, joka tekee juuri mitä haluaa, eikä suostu lokeroitavaksi.
Levyn parasta herkkua lienevät äärettömän maukkaasti jytisevät ”Firebird” ja ”Across a painted sky”, joilla Cottonin Stratocaster murisee vastustamattoman uskottavasti. Tärkeämpää on kuitenkin se, ettei mukana ole täytebiisejä – kuten edeltäjälläkään. Tätä levyä on tehty kauan ja rakkaudella, ja se kuuluu. ”Firebird” on juuri tuosta syystä aivan omassa sarjassaan useimpiin ylivoimaisesti paremmin myyviin artisteihin verrattuna. Se on helvetin hyvä levy, vaikka sitä kääntelisi miten päin hyvänsä. Muodikas se ei ole, mikä luultavasti pilaa sen mahdollisuudet myydä kunnolla. Jos kuitenkin pidät esim. John Mellencampista tai Neil Youngista, tämä ei kalpene näiden herrojen töiden rinnalla tippaakaan. Aitoa tavaraa ihmisille, jotka ymmärtävät aidon päälle.
Tuottajat: John Thaler, Paul Cotton, David Knauer. Soundit ovat tanakat ja selkeät.
 
Arvostelun kirjoitti thietavu
|
|
