|
LED ZEPPELIN - Remasters (1990)
-
Led Zeppelin kuuluu sarjaan "yhtyeet kritiikin ulkopuolella". Bändi teki mitä teki, ja oli hyvä siinä. Siinä sivussa se muokkasi rock-musiikkia kohti sitä muotoa, jossa sen tänä päivänä tunnemme. Tämä kokoelmalevy esittää läpileikkauksen yhtyeen tuotannosta vuosikymmenen ajalta, 1969-1979. Tuntuu vähän kummalta tajuta että tämä legendaarinen ryhmä toimi niinkin lyhyen ajan - ja että sen todella arvostetuin tuotanto syntyi vain muutaman vuoden sisällä.
Yksi mielenkiintoinen piirre Led Zeppelinissä on se, miten bändiä pidetään yhtenä heavy metalin esi-isistä. Yksikään tämän kokoelman 26 biisistä ei nimittäin erityisemmin vastaa 80- tai 90-luvun käsityksiä HM:sta. Vaikka monissa biiseissä esiintyykin heavyn ja hard rockin tuttuja elementtejä, LZ:n leimaa-antavin piirre oli silti alusta loppuun blues. Erikoisesti alkuaikojen Zeppelin-soundia voitaisiin kuvata heavy bluesiksi, ikään kuin korkealta laulavaa B.B.Kingiä säestäisi joukko tavallista äänekkäämpiä ja aggressiivisempia virtuoositason bluesmuusikoita. Monia bändin biisejä ei oikeastaan kannattaisi kutsuakaan sävellyksiksi. Homman nimenä on paremminkin simppeli perusrytmi, jonka päälle Jimmy Page heittää huimia kitarakuvioitaan ja jonka Robert Plant kruunaa sielukkaalla, "kaikki peliin" laulutavallaan. Koko juttu on usein enemmän improvisaatiota, tunnelmaa ja teknistä taiturointia kuin viihdyttämistä. Led Zeppelinin musiikissa tärkeää ei aina ole niinkään se, mitä he soittavat - kyse on siitä, miten he sen soittavat.
Tällaista musiikkia onkin vaikea arvostella; antaisiko sille 5 tähteä huimasta soittotaidosta ja latauksesta, vai 3 tähteä usein mitäänsanomattoman paikallaan polkevista biiseistä? Mukana on kiistattomia mestariteoksia, kuten "Stairway to heaven", kaunis "The battle of evermore", tai "Kashmir". Mukana on myös hämmentävämpiä tapauksia kuten kevyt pop-reggae "D'yer maker", joita tuskin voi nimittää rockin klassikoiksi. Zeppelin heittää silmillemme hyvin lahjakasta, mutta samalla jokseenkin epätasaista tavaraa. Lopulta jäljelle jääkin ajatus siitä, että tämä on mitä on - rakasta sitä tai vihaa sitä. Eivät Plant, Page ja kumppanit mielipiteestämme välittäisi. Tämä oli heidän antinsa rock-musiikille, ja siinä koko juttu.
 
Arvostelun kirjoitti thietavu
|
|
